Tapasin tänään hyvän ystävän lounaalla.
Teki todella hyvää saada jutella kunnolla - ja päästä pois näiden seinien sisältä.
Toisaalta, vain vähäistä kävelyä ja jalat aivan puhki väsyneet. Kunto on kyllä aivan liian heikko. Lihaksia olen sentään hiljaa yrittänyt vahvistaa; siis vatsaa, selkää, käsiä. Yllättäen vaan melko vähäinenkin rasitus tuottaa kipua siihen, missä EI ole kasvainta - enää. Outoa! Miten tyhjään voi sattua?
Kun päääsin siitä sitten kotiin, melkein pitää kohta kaivautua lumen halki, löysin postin joukosta ilokseni kortin toiselta ystävältä. Se oli ihana yllätys!
Tajusin juuri, etten ole edes muistanut kertoa tänne kuinka sain ison kasan kortteja isolta ystäväjoukolta. Ne oli kaikki postitettu yhdessää kuoressa ja aikas pian kotiutumisen jälkeen ne sain. Oli ihanaa avata kuori, kun kortteja suorastaan satoi! Kun olen alussa tehnyt nimettömyyspäätöksen, en tässä ryhdy niiä tai joukkoja nimeämään, mutta he ovat kyllä kiitokseni saaneet muuta kautta :-)
Se, mitä näistä tervehdyksistä mieleeni jäi, on että jatkossa itsekin toivottavasti muistan lähetellä "Parane pian" -kortteja ja muita tervehdyksiä. Niiden voima on yllättävän suuri - etenkin silloin, kun on syystä tai toisesta pitkän aikaa eristettynä ystävistään.
