Ei lapsille

Kerroin tästä metrotapauksesta, joka muuten on vain 3v mua nuorempi. Se johti kahteen hyvin kuumaan yöhön, joitsa on pakko sanoa jälkeenpäin, todella tarvitsin sitä. On helppoa sanoa, ettei kaipaa seksiä, kun on kauan ilman. Ja kyllä se alkuun olikin vähän hakemista, mutta kun vähän harjoittelee (= illalla, yöllä, aamulla, yöllä ja aamulla), niin ...

Hieman hankalampaa on se, että hän oli juuri aikeissa ruveta tekemään lähtöä maasta, kun täältä ei saa kunnollisia töitä ja alkoi jo ekana iltana puhua, että jääkin tänne. Ei minun nurkkiini tms, mutta minun vuokseni. Se oli ahdistavaa, oikeasti. En minä häntä rakasta, ihan mukava on, mutta ennemminkin sanoisin, että nautin tästä osittain juuri siksi, että hän lähtee. Mutta on vaikea sanoa uudestaan ja uudestaan, että en halua hänen jäävän. On myös yksi syy, miksi en oikein pysty kunnioittamaan häntä (toki sikäli että hän kertoi); hän on aiemmin ollut olympiatason painonnostaja - jäi Sydneyssä kiinni dopingista. Minä kysyin miksi käytti ja hän totesi vain, että kaikki käyttävät. Voi se tietysti olla niin, mutta minä en siitä pidä. Olen kuitenkin luvannut mennä syksyllä Lontooseen hänen luokseen viikoksi.

Migreeni on hiukan kiusaillut, mutta ihmeen vähän - etenkin kun unet ovat jääneet todella vähiin. Eilen aamulla itselleni jo vitsailin, että olen löytänyt täydellisen lääkkeen. No, iltapäivälllä eilen oli lievä migreeni, mutta nyt sitten paukutetaanki jo lekalla ohimoon. AUUUUU.

Loppukaneetiksi on sanottava, että tällä yhdellä kokemuksella todennettuna pitää paikkansa se, mitä mustista miehistä sanotaan - hän on iso ;)

Lomaa se on sairaslomakin

On ollut harvinaisen rankka kuukausi. Migreeniä on riittänyt enemmän kuin mitä on sormia ja varpaita yhteensä - eikä kuukausi ole vielä edes ohi. Tänään pitä alkaa loma-loma, mutta neurologi oli sitä mieltä, että nyt alkaa sairasloma. Vaihteeksi. Johan mä olinkin helmikuun alusta töissä, teoriassa, eli ei ollut pitempiä sairaslomia kuin muutamia päiviä kerrallaan.

Tutustuin tänään ihmiseen, jolla on elämässä paljon kipua, toisenlaista ja toisesta syystä, mutta ymmärtääkseni jatkuvaa sekin. Jostain syystä meitä koetellaan oikein kovalla kädellä. Aina sitä ei jaksaisi.

Kävin myös lounaalla entisen työkaverin kanssa. Ikävä häntäkin on usein ollut, tai sitä verbaaliakrobatiaa jota harrastimme, nykyisin kun ehtii vain pikaiselle lounaalle jää puhekin vain kuulumisten tasolle. Tietysti kivaa sekin, että voi edes sen lounaan syödä. Ja oli muuten todella hyvää ruokaa ;)

Kotimatkalla sain sitten hieman toisenlaista piristystä. Ei ole aikoihin (1v 1kk, but who's counting) kukaan mies (ei vieras eikä tuttu) osoittanut pienintäkään kiinnostusta. Nyt metrossa vieressä istuva mies todellakin oli iskussa. Englantiahan siinä puhuttiin eikä se migreenin jälkimainingeissa kovin hyvin luista, mutta kyllä siinä selväksi tuli, että herra on kiinnostunut. Veikkaisin myös, että melkoisesti minua nuorempi. Vaihdoimme puhelinnumeroita, kyllä minä hänet varmastikin tapaan, kahvilla tms - mutta en ole muusta kiinnostunut. Numeron uskalsin antaa, koska sen avulla saa selville vain työpaikan osoitteen, ei kotiosoitetta. Mutta vaikka suoraan tiedän, että en ole "sillai" kiinnostunut, niin kyllä se mieltä piristi ;)

Mua alkaa vähitellen pelottaa

Eilen olin sentään töissä. Aikaan saamisen kanssa on vähän niin sun näin, mutta jotain kuitenkin. Illalla olikin sit migreeni. Ja tänään aamulla. aamuinen oli sen verran lievä, että otin vain lääkkeen ja lähdin töihin, uskoen että kyllä se siitä. No ei se siitä, Ruoholahteen menin metrolla, mutta sieltä sit soitin töihin, etten pysty ja palasin kotiin. Nukuin neljä tuntia. Tai viis. Päätä särkee kokoajan ;(

Lisäksi tasapaino heittelee. En pitkään aikaan ole uskaltanut kävellä rappuja, ellen saa kiinni kaiteesta. Nyt olen kaatuillut. Perjantaina - ja eilen. Se voi tietty johtua korkokengistä, mutta kun ne on oikeesti hyvät jalassa, niin jotenkin en usko. Eilen ihan rähmälleen, molemmat polvet auki, samoin toinen kämmen.

Tää on pelottavaa.

Migreeniä, migreeniä,...

Perjantai-aamun jälkeen ei ole särkenyt päätä ;)
- tosin otin kyllä tänään lääkkeen varuiksi, kun pikkasen oli orastavaa...

Tuo viimeisin putki oli su*2, ma illalla + ma-ti yöllä, ti*2, ke*2, to*1 ja pe*1 = 10* välillä su-pe. Ei liene kenellekään yllätys, että voimat olivat jokseenkin vähissä.

Lääkkeiden osalta teimme lääkärin kanssa (s-postitse) päätöksen, että jätetään yksi estolääke pois viikon päästä - ja silloin samana päivänä otettiin uuteen kokeiluun estolääke, jota söin puolitoista vuotta sitten. Se puri hyvin migreeniin, mutta todennäköisesti aiheutti rajun masennuksen, kuin olisi astunut jyrkänteeltä
 ja siksi siitä luovuttiin.
Ei ainakaan vielä ongelmia ;)

Tuntuu vain jotenkin pahalta ajatella, että elämä pyörii pelkästään migreenin, väsymyksen ja masennuksen ympärillä - aivan kuin maailmassa ei muuta olisikaan.

No joo, on muuta. Piha!
Siinä kävi kaveri kaivamassa savea 3 kuorma-autollista pois ja toi yhden hiekkaa. Koska tuolla jo on istutuksia, joita piti varoa ja tuo feikki-kaivo, jonka ympäriltä pitää kaivaa käsin. Ja seuloa sitä maaata. Hidasta hommaa, mutta silti mieluisaa. Ensi viikolla tulee kasveja ;)

Kuolen, liian aikaisin, hän sanoi ja kuoli myöhemmin

Enää en osaa sanoa onko jokin aikaväli ollut yksittäsitä kohtausta - vai onko tää kaikki samaa. Anyway sunnuntai - nyt (ke aamupv) olen ottanut 7 täsmälääkettä + viimeyöksi 100mg Ketomex ja 10mg Diapamia. Muuten olis nukkuminen jäänyt haaveeksi, sattui niin hemmetisti. Nyt on semmoinen puutunut ja turta olo.

Multa kuorma tuli. Kuvia seuraa sit, kun kykenen.

Mitä pahaa mä olen tehnyt?

Tuo sunnuntain postaus tietty tarkoitti sitä, että silloin taas oli migreeni, itseasiassa niitä oli 2. Sit maanantaina olin töissä, kotimatkalla alkoi migreeni, lääkitsin ja menin pihatöihin, yötä vasten toinen. Ja nyt tänä aamuna täys rähinä päällä eikä oikein mikään tunnu helpottavan - nukun vaan kylmäpakkaus ohimolla. Siit 5 migreeniä alle 2. 

Migreenit

Nyt on ollut harvinaisen pitkä väli, 4 päivää ilman migreeniä. Mä en tiedä kauankp mä jaksan tätä.

Jatkoa edelliseen

En ehkä olisi kokenut päivällä tilannetta niin voimakkaasti, mutta samaan sotkuun hän oli soittanut matkalta (tämä hyvä), että onko ruokaa, sanoen: "Siellä ei varmaan ole ruokaa?" ja sitten jatkoksi "no mitä mun sit pitää ostaa?" kaikki tämä äänen sävyllä "vittuuntunut" (tämä huono). Kotiin tultuaan, poikaystävä mukana, kaivaa ruoat kassista ja käskee mut laittamaan sitä ruokaa ja menee itse kuhertelemaan. Minä koin sen niin, että hän käski!

Huomautin äsken tyttärelle käytöksestään päivällä. Hän mielestään oli ystävällisesti kysynyt puhelimessa ja kotiin tullessaan ystävällisesti kysynyt "Voitko laittaa?" En voi vannoa hänen sanamuotoaan, mutta sävy oli kyllä ihan selvä, sillain puhutaan palvelijalle tai oikeastaan orjalle. Seuraavalla kerralla saa itse laittaa ruokansa.

Sattuu

Olen iloinen siitä, että tyttären ja hänen isänsä välit ovat parantuneet. Mä oikeasti olen siitä onnellinen, etenkin tyttären osalta. Mutta minuun sattuu joka ikinen kerta, jolloin hän suunnilleen hyppää isänsä syliin ja halaa pitkään. Se ei satu siksi, että halaavat - vaan siksi, että minua tytär ei halaa koskaan. Ei koskaan.

Tämä muutos on tapahtunut suunnilleen viimeisen vuoden aikana - siis se puoli, että äiti jää ilman. Se särkee mun sydämeni ihan pirstaleiksi. Enkä edes ymmärrä miksi? Mitä pahaa olen tehnyt?

Mun tunnetta kuvaa yks laulu, vaikkakin se puhuu eroamisesta eikä halaamisesta:
"Everytime we say goodbye, I die a little....., I wanna cry a little" 

En ole koskaan ihan täysin ymmärtänyt, miksi tytär viiltelee - tai ylipäänsä haluaa vahingoittaa itseään. Nyt ymmärrän erittäin hyvin. Kun tuntuu sisällä niin pahalta, ettei itku enää auta vaan pitäisi tehdä jotakin, joka olisi riittävän voimakasta, että se ylittäisi tämän sisäisen kivun.

Pikku asia edellisen rinnalla, mutta kai samaa kuitenkin - en saa enää valokuvata häntä. 2 vuotta sitten hän määritteli harrastuksiinsa "poseerata äidille". Ei enää, ei koskaan ;(

Jotta mitään pahempaa vahinkoa en itselleni tuota, otan pari rauhoittavaa ja menen nukkumaan.