Painajaisia

En aio kirjoittaa nyt paljoa; uni vain on edelleen tiukassa.Hautajaiset, joissa oli aikalailla suvut sekaisin, tytär ja serkkunsa kaunistautuivat kilpaa: kumpi olisi tyrmäävämpi, oma tyyli noudattelemassa vainajan tyyliä, vaikka ko todellisuus löytyy vain 20v sitten olleen työkaverin tyylistä,..
Näin kirjattuna ei kuulosta kovin pahalta, pikemmin nykypäivän huonolta komedialta.

Ehkä se oli vain ajatuskin hautajaisista??

Linkki kuvaan

Oheisen linkin takaa löytyy kuva "tikeistäni". Ei välttämättä mieltä ylentävin mahdollinen..

Tikit

Ei kaunis.

3D hahmottaminen

Vaikka huomaankin selvää positiivista kehitystä näppäimistön ääressä, ne vaikeudet ovat mielestäni mielenkiintoisia. Nimenomaa tiettyjen näppäinten ja sormien yhdistelmät eivät toimi - tai jotkut näppäimet yleensä. Esim. m, n ja space tuottavat vaikeuksia. Joko niiden painaminen riittävän alas (että tulis edes yksi markki) tai alas-painetun saaminen taas ylös (pukkaa puskurin täyteen samaa merkkiä)tuppaavat aiheuttamaann lievääkin enemmän ongelmaa. Sama ongelma on olemassa myös näkemisessä - en "näe" näppäimen painosyvyyttä, kuten muiden osalta.

Lisäksi on myös hitaus. Mies juuri kehui, että näyttää menevän hyvin, kun itsestäni tuntuu siltä, että kirjoitan auttamattoman hitaasti.

Kenelleköhän tämänkin kuntouttaminen "virallisesti" kuulyy???

Elämä muuttuu

On tässä tajunnut myös sen, että turhista ei kannata marista: yritän ensin löytää elämästäni ne asiat, joihin en ole tyytyväinen, sen jälkeen hyväksyä ne, joille en mitään voi, mutta ennen muuta muuttaa ne, jotka voin.

Ihan hyvä ja hieno ajatus, aikajänne pitäisi vain uskaltaa ja osata pitää riittävän pitkänä.

Nyt jo olen havainnut positiivisia muutoksia käsien toiminnassa. Ei näillä vieläkään tekstauksia tehdä, mutta yksinkertaisen (melko) 3D-kiitoskortin jo tein, huomenna osastolle vietäväksi!

Välillä iskee omaan mieleen jo nyt ajatus, että eihän tää nyt ollutkaan niin iso juttu; kunhan pysyy näppäimistön ääressä, niin kirjoittaminenkin sujuu kohtuudelle. Eli mitä mä tässä valitan?? Toisaalta, kynällä ei suju ollenkaan :(

Ja yleisolo on aikas väsy. Aamulla kun herään, pesen hampaat ja sit otan lepotauon ennen aamupalaa..
Nyt vielä tuntuu, että jokin pöpö yrittää tehdä pesän mun keuhkoihin. Se ei saa onnistua.

Sähköposti kotiinpaluun jälkeen...

Täydellisyyden vuoksi kopioin tähän vielä ensimmäisen todellisen mailini. Tämän kirjoittamisen jälkeen päätin perustaa blogin :)

"Joulukuun 1. pv kävin aivojen magneettikuvassa. Löydös oli vain osittain sitä,mitä odotettiin; upeat aivot ;)
Se mitä ei odotettu oli kaksi kasvainta aivokallvon pinnassa, toinen niin suuri että leikkaus suoritettiin vauhdilla. Tämän hetkisen tietoni mukaan molemmat poistettiin eikä mitään "vahingoittunut". Se että oikean käden hienomotoriikka on kärsinyt eikä tämä vasenkaan nyt ihan ilman ponnisteluitta toimi,..., tottakai surettaa, mutta ne ovat pieniä loppujen lopuksi. Olen elossa, ainakin pääosin ennallaan ja omaitseni.

Seuraa hiemaen lääketieteellisempää kuvailua, varoitus herkemmille
Jos kaikki olisi mennyt alkup suunnitelmien mukaan, olisi tikit (=metalliniiteiltä näyttävät) poistettu ja toipuminen pidemmällä. Aivan niin eivät asiat vielä ole; haava kehitti aivo-selkydin nestettä ja pääni paitsi tuntui pehmeältä, sananmukaisesti myös hölskyi.
Nesteen pois saaminen oli tähän mennessa eletyn elämäni tuskallisin kokemus; sormen nurtumimem, synnyttäminen, tahallinen hermokivun tuottaminen; pikkujuttuja.

Ajan viettäminen sairaalassa oli erikoista, ihminen laitostuu todella nopeasti. Samoin todella kova kipu ja siihen käytetyt lääkkeet saivat jo aikaan sen, että unohdin muutamassa päivässä varsinaisen syyn sille, miksi siellä alunperin olin.

Eilen sain sitten, vain hieman painostamalla, lääkörin uskomaan, että letkun voi ottaa jo pois - ja samalla tekivätkin yllätyksekseni päätöksen että jos haluan pääsen kotiin. Vielä saman päivän aamuna olin puhelimessa puhunut useasta päivästä...
Eli nyt sitten kotona, fyysiset ja etenkin psyykkiset voimat todella heikoilla, koordinaatiokyky superheikko,...

Tämö posti kirjoitettu 3-4 erässä, ja vei about 18 h alusta tähän hetkeen.

Edessä on kova kuntoutuminen monella suunnalla; koordinaatio, hienomotoriikka,kärsivällisyys sille, ettei tämä tapahdu hetkessä, muun fyysisen kunnon hiljattainen nostaminen ja ylimääräisen painon kadottaminen ja jonakin päivänä paluu myös kiipeilyseinille. Mutta vasta nyt alan hahmottaa kuinka pitkä tie edessä on. Jonain päivänä!"

Hiljalleen kiinni elämään

Pikkuhiljaa alkaa huomata kuinka heikoksi tuollainen iso leikkaus ihmisen tekee. Ennen leikkausta kirjoittelin pitkät pätkät pelosta. Sen ajattelin tähän kopioida. Siitä saa ehkä jotain käsitystä siitä, mitä mielessä ehti liikkua.

"On kamalaa pelätä.

Vuosi on mennyt sairastaessa, hiljalleen on löytynyt syitä - mutta
toiveet paranemisesta ovat kuitenkin kaatuneet aina..
nyt jälleen on käsillä yksi mahdollinen syy - tai on se jotakin
varmasti aiheuttanut, mutta kun "möykky" ylihuomenna leikataan,
häviääkö kaikki? Tuskin.

Minut on nukutettu kerran, n 5-vuotiaana. Pelkään nukutusta. Mutta
ajatus aivoleikkauksesta hereillä kuulostaa vielä kamalammalta.
Minulle on tehty paikallispuudutus leikkauksia muutama, pisin haava
on 4 tikkiä. Pelkään kipua.

En suoranaisesti pelkää kuolemaa - paitsi sieltä kautta, että olen
ollut uskova nuori ja nykyisin olen lähinnä kai epäilijä. En oikein
pysty uskomaan Jumalaan - mutta pelko paholaisesta ja helvetistä on
jäänyt päähäni voimakkaampina "uskoina". Kiduttavaa!!!!

Kasvain on hyvänlaatuinen ja turvallisessa paikassa. Minut leikkaa
maailman paras neurokirurgi. Miksi siis pelkään?

Ainahan voi tulla komplikaatioita, jotain ylläreitäkin kai on
mahdollista löytää. Olenko minä enää "Minä" kun herään
leikkauksesta? Häviääkö jotain? Osaanko enää kaikkea sitä, mitä
osasin? Tunnenko kaikki? Muistanko? Näenkö??? Uskoisin, että kipu on
kamala, mutta kyllä varmaan lääkitsevät riittävillä annoksilla :-)
Minulle toivotettiinkin jo "hyvää känniä" maanantaille...

Olen aina ollut avoin puhuman, myös "satunnaisille" tuttaville.
Niistä tuttavuuksista ei varsinaisesti tule ystäviä, mutta aina
joskus joku tarttuu mukaan. On ollut mielenkiintoista havaita, että
on monta ihmistä (teidän lisäksenne) jotka ovat huolissaan,
rukoilevat puolestani,...

Ja vaikka pelkään, olen uskomattoman tyyni. Pulssi ei ole kovin
nopea, ei itketä, jaksan noiden mukuloiden kanssa - ja he ovat myös
kovilla.

Millie"

Toinen :->

Nyt alkuun ei vielä voi sisllöllä kehuskella.Toistaiseksi se riittää,että saan jonkun jörjellisen sanan kirjoitettua.

Ihan ekaa kertaa asialla

Tässä minä sitä nyt kirjoitan -- ensimmäistä oikeaa blogi-merkintääni. Olen toki osallistunut kimppakirjoituksiin, mutta sehän on ihan eriasia..

Ja miksi siis nyt, kypsässä 40 vuoden iässä, vannoutunut käsin kirjoittaja, vaihtaa kynän ja päiväkirjan tietokoneen kylmään näppäimistöön??
Vastaus on yksinkertainen: Kaksi aivokasvainta, jotka leikattiin 11 päivää sitten, "möykyt", joiden jäljiltä en ainakaan toistaiseksi pysty kovin luettavaan lopputulokseen itse käsin kirjoittamalla.
Nyt siis ainakin kirjoittamisen näkökulmasta UUSI ALKU.