Masennus iski

Sovimme työnantajan ja työterveyshuollon kanssa, että haetaan mulle täyspäivästä kuntoutustukea ainakin 6kk. Ajatuksena on se, että saatais mut "kerralla kuntoon". Hah!

Lähtökohta on hyvä. Ei sairaslomaa, joka olisi palkatonta. Ei potkuja.

Nyt kun tänään sitten olen järjestellyt asioita, selvitellyt ja kertonut eteenpäin, iski yllättäen aivan järkky ahdistus ja masennus. Enkä mä oikein ymmärrä itsekään miksi. Tuntuu vaan niin pahalta.

Pohdiskelua

Mä olen miettinyt, mitä mä teen tälle kämpälle, kun lapset muuttavat pois.

En siis suinkaan odota sitä, mutta nyt kun tyttö on isällään ja poika huitelee kavereitten kanssa, niin väistämättä tulee mieleen ajatus siitä, että tällaista täällä sitten tulee olemaan.

Haluanko asua lähes 100neliöistä asuntoa yksin?
Raaskinko luopua tuosta pihasta, jota nyt hikipäässä rakennan?

Jos jäisin tähän saisin vierashuoneen, työhuoneen ja makuuhuoneen. Tilaa riittäisi. Mutta asuntolainaa maksan vielä kauan....

Jos taas luopuisin, hankkisin pienemmän asunnon, jäisi rahaa ehkä jopa yli ja elämä olisi sen puoleen kevyempää. Jos on piha, sinne voi aina tehdä uuden upeuden. Jos ei ole pihaa - no, se on sen ajan murhe. Tosin miten ihmeessä saisin kaikki kirjani mahtumaan pienempään, kun nytkin tuntuu siltä, että pitäisi saada lisää hyllytilaa.

Mutta ehkäpä nuo eivät ihan heti halua pois. Tai tyttö ehkä haluaakin, se surettaa.

Ei migreeniä tänään

Tasan viikko sitten oli edellinen ei-migreeniä-heti-aamusta -päivä. Nyt tänään kans ;)
Piha kaipaa laittajaa, sinne siis.

Postaukset on aika lyhyitä. Ei ole mitään sanottavaa ;(

Tyhjää tai itkua

Masennuksen inhottava puoli; joko mikään ei tunnu miltään - tai sitten kaikki ahdistaa ja itkettää.

Halusin kirjoittaa, mutta nyt ei tule mieleen yhtään mitään. Pihalle pitäisi mennä, mutta aloittaminen on taas niin vaikeaa. Inhoan tätä tunnetta, tyhjyyttä.

Huomenna "sukujuhliin". Pitää skarpata. Ehkä tämä tästä.

Sairaslomalla - vaihteeksi

Migreenit ja masennuksen paheneminen veivät sitten taas sairaslomalle.

Tavallaan on helpottavaa, kun ei tarvitse pelätä aamuja - siis sikäli, että onko migreeni vai ei, pystyykö töihin vai ei. Ei tämä ole kui 2 vkoa, mutta ennen töihin paluuta on uusi lääkäriaika.
Toisaalta työntekoa kaipaa. Ei tarvitse miettiä (vaikka aina se mielessä onkin) sitä, kauanko töitä vielä on, joko kohta irtisanotaan.

Ahdistaa

Tytär on isällään.

Ahdistaa, koska tuntuu siltä, että hänen olisi siellä parempi. Tuntuu siltä, että en osaa pitää hänestä huolta, en siten kuin hän sitä kaipaisi. Vaikka en kyllä edes tiedä, mitä hän kaipaisi. En, koska hän ei kerro minulle.
Rakastan sitä lasta niin paljon, mutta hän työntää minua pois, kauemmas.

Poika on täällä. Tekee jotain huoneessaan, kuuluu nakuttelua. Siitä olen iloinen. Siis että on täällä ;) Ihanaa, että edes hänen kanssaan tuntuu asiat sujuvan. Ainakin tuntuu, toivottavasti siitä olen oikeassa.

Migreenit ovat poissa, nyt - vaan kuinka kauan? Pelkään sen alkavan taas. Se on niin näännyttävää. On hirveää olla, kun koko olemassaolo kiertyy yhden asian ympärille - sen että pää halkeaa. Kun päätä säerkee, ei elämään mahdu mitään muuta. Ja silloin jää toisista ihmisistä huolehtiminen niin vähiin.

Perheessä ei saisi koskaan olla kuin yksi sairas. Siis kroonisesti.

Migreenit

On käsittämätöntä miten migreenit voivat loppua näin, kuin seinään. 39 kohtausta heinäkuussa - elokuussa vasta 1. Mutta en valita ;) On vain vaikea uskoa, että päähän ei satu. On ihanaa herätä ilman kipua. Nauttia auringon valosta, kun se ei satu silmiin.

On niin hyvä fiilis, että linkitän tähän yhden mun lemppari ruusun:
http://www.flickr.com/photos/m_ag/5758087105/in/set-72157627615095070

Nyt nukkumaan, huomenna töihin. Onkohan tää sit vika viikko??

Mitä oikein teen väärin?

Viime aikoina on tuntunut siltä, että tytär on alkanut vihata mua. Samalla tavoin kuin aikoinaan isäänsä...

Voiko syynä olla vain se, ettei hän ymmärrä tai hyväksy mun sairauttani? Eikö hän usko, että teen kaiken taistellakseni tätä vastaan? Että väsymykseni on aitoa? Että kymmenet migreenit kuukaudessa vievät paitsi voimat myös elämänhalun?  Eikö hän ymmärrä, että vaikka olisin kuinka väsynyt tai kipeä, olen aina ollut saatavilla ja tulen aina olemaan? Eikö hän ole huomannut sitä?

Vai onko isänsä myrkyttänyt hänen mielensä? Hän nimittäin ei koskaan ole uskonut, että en voi tälle mitään, hän ajatteli aina (ainakin ennen), että olen vain laiska, että olen vain saamaton...

Vai onko tässä kuitenkin (edelleen) kyse ruoasta? Muistan hyvin, kuinka riitelimme vuosi sitten kesällä. Kuinka väitin hänen olevan anorektikko ja hän suuttui ja huusi vastaan. Tuon riidan jälkeen yritin uudestaan oppia luottamaan siihen, että hän on terve. Tuo luottamushan sitten kuitenkin johti siihen, etten nähnyt hänen laihtumistaan. Kuinka sairaalajakso tuli minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Riitelemme ruoasta nykyisinkin. Tyttö on syyllistänyt minua koko kesän siitä, ettei pöytään ilmaannu 2 lämmintä ateriaa päivässä - ilman että hän itse nostaa sormeaankaan. Lähikaupassa on tili, jolle voisi itse käydä ostamassa ruokaa. Ja varmasti olisi hyväksi oppia tekemään jotakin itse - vaikka se olisi sitten vain yksi tai kaksi ruokaa. Mutta ei. Minun pitää aina laittaa ruokaa, vaikka minulla olisi tekemistä ja hän vain on itsekseen. Toki toisinaan sentään lähtee kauppaan pyynnöstä, mutta liian usein sekin on taistelun takana.

Aikanaan, kun tyttö oli todella masentunut ja itsetuhoinen, ajattelin että pahinta olisi oman lapsen kuolema. Tämän hetken tunteeni on kuitenkin se, että olen menettänyt hänet jo, toki kuolema olisi vielä pahempaa, mutta tämäkin on todella vaikea kestää. Toisaalta ymmärrän nyt hyvin, kuinka tuskalliselta tytön viha lienee isästään tuntunut.

Tyttö on myös syyttänyt minua suoraan vasten kasvoja siitä, että käännän poikani isäänsä vastaan ja että poika on liian laiha enkä tee mitään. Poikaa ei tarvitse kääntää, hän on ihan itse pettynyt isäänsä, osin syystä, osin varmaankin murrosikään kuuluvana ajanjaksona.

Mutta onko hän liian laiha? Onko toinenkin lapsistani sairastumassa ilman että näen sitä? Poika on laiha, mutta suhteessa siihen, millainen isänsä oli nuorena - tai veljeni - mielestäni poika ei ole läheskään yhtä laiha. Siksi en pysty uskomaan, että tilanne olisi oikeasti vaarallinen. Toki pojan ruokavaliossa on paljonkin parantamisen varaa, liikaa makeaa, liian vähän oikeaa ruokaa. Siltä osin jonkinlainen muutos on saatava aikaan, mutta miten?

Yhdestä asiasta voin kuitenkin olla todella onnellinen. Tyttö on löytänyt itselleen aidon rakkauden ;) Toivottavasti se kestää!

Irtisanomisia

Töissä YT:t on neuvoteltu loppuun, irtisanomiset alkavat puolesta kuusta.

Koko kesän olen osannut ottaa rennosti, nyt alkaa hermostuttaa.

Uusi kuukausi, uusi migreenitilasto

Heinäkuu oli yllättävä. Migreenittömiä päiviä oli melko runsaasti; se ihana 5 päivää putkeen ja 3 irtopäivää. Silti minulla oli 39 kohtausta!

Elokuu alkoi. 1. päivä, 1 migreeni jo takana, toinen varoittelee puutumuksella ja hennolla paineella oikeassa ohimossa.