Masennuksesta vielä

Kuinka arvottomaksi voi ihminen itsensä tuntea?

Jos tekee, ei kiitetä. Jos ei tee, haukutaan. Tuota se elämä oli joskus aiemmin, ennen eroa. Nyt tulee tytöltä vähän samaa palautetta. No, ei aivan. Kehui se, kun olin imuroinut ;)

Hämmästyttävää on se, että tyttö on sairastanut masennusta itsekin. Vaan nyt ei tunnu yhtään muistavan, millaista se on.
Miltä tuntuu sisimmässä, kun päivän "urotyö" on päästä sängystä ylös?
Kun ajatuskin ulos lähtemisestä uuvuttaa?
Kun toivoo, että joku muu tekisi ja hyväksyisi, kun itse ei pysty eikä jaksa?

Poika piipahti ja sanoi muuttavansa takaisin alkavalla viikolla. Ehkä.
Toisaalta mukavaa. Toisaalta,..... voisi tehdä hyvää olla muutama päivä yksin, ilman velvoitteita. Ehkä.

Siivouspäivä

Olin eilen katselemassa Saanan ja kummpaneitten (*vilkuttaa*) tulishowta - ja kuvaamassa.

http://www.flickr.com/photos/m_ag/sets/72157631652989197/

Sateesta huolimatta tekeminen hiukan virkisti, onnistuneiden kuvien saaminen ilahdutti. Kotiin saapuessa tytär oli siivoillut (lähinnä tavara rintamalla) ja pyysi mua imuroimaan. Eilen ei irronnut, nyt sit imuroin paitsi lattiat, myös sohvan ja nojatuolit.

Nyt on hyvä mieli siitä, että on siistimpää. Mutta surettaa vähän se, että lapsen (no nuoren, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan) pitää olla se tekemisen alkuun panija. Että toisen pitää ottaa vastuu ja "tuupata". Miksen voi saada tätä liikkeelle itse?

Omasta itsestä ja ympäristöstä huolehtiminen on ihan hukassa.
Ei saisi olla niin, että lapsen täytyy tehdä se aloite.

Nyt muutaman viikon, ehkä kuukauden, olen alkanut taas jaksaa kiinnostua oman ihoni hoidosta. Ehkä siinä vaikuttaa se, että tuotteet tuntuvat hyvältä käyttää, vaikutus on näkyvä - ja myyjäkin on mieleinen ;) Tai se mitään "ehkä" ole, vaan ihan just. Neljä vuotta elämää meni ohi, ja ihossa näkyy hoitamattomuus. Nyt yritän jaksaa pitää tätä yllä.

Neljä vuotta. Pari kuukautta vaille. Niin kauan on siitä, kun sairaslomat, leikkaukset, työkokeilut, kuntoutukset, päänsäryt,.. alkoivat. Kymmenes osa elämästäni on mennyt painiessa tämän kanssa. Eikä se suinkaan ole vielä ohi. Tuleeko koskaan olemaankaan? On vaikea luottaa tulevaan.

Tytär ilmoitti muuttavansa ehkä ensi viikolla isälleen ja viipyvänsä taas useamman viikon. Vastahan hän siellä oli. Vai eikö? Hän kyllä sanoi, kun kuulostin kuulemma surulliselta, että ei hän ole siellä siksi, että viihtyisi siellä paremmin, vaan koska haluaa antaa myös isälleen mahdollisuuden. Jotenkin tuo kuulostaa minun blogiltani, lukeekohan tyttö sitä?? Eikun siis tätä?

Masennus

Miks kukaan ei ole keksinyt kunnollista parannuskeinoa masennukseen? Mulla on smmoinen olo, ettei pitäisi olla mitään syytä olla masentunut, mutta mieliala on syöksykierteessä alaspäin.

Ja oikein tyyppiesimerkkinä onkin.
- Voisin nukkua vuorokauden ympäri, paitsi että unta ei riittänyt. Siis väsyttää vaan ihan sikana.
- Asioita pitäisi tehdä, mutta ei jaksa, ei huvita, ei kiinnosta. Kaikki on jotenkin yhdentekevää.
- Noitten ihanaisten nuorteni kanssa jaksaa väähän tsempata, mutta ei muuten.
- Tavallaan tekis mieli juoda pää täyteen. Paitsi ettei voi - eikä  jaksa.
- Muisti pätkii normaalia pahemmin, sanahaku iohan hukassa.
- Kirjoitusvirheitä näyttää tulevan, kestäkkää, ei huvita korjata.
- Varsinaisesti ei ole mitään itsemurha-ajatuksia, mutta siitäkin tulee mieleen vähän semmoinen ajatus, että mitä väliä. Tosin tässäkin o mukana sitä, että en halua tehdä sitä lapsilleni. Ja toisaalta aikoinaan lupasin tärkeälle ystävälle - kai tuo lupasus sitoo edelleen.
Elä'mä vaan ei huvita.

Tääkin ehti olla parempi jo välissä. Onko kyse sit kaamoksesta vai mistä, en oikein tiedä.

Yksinäisyys

Oli hauska ja seurallinen viikonloppu Tallinnassa ihanaisten Jutustelijoiden kanssa.

Nyt yllättäen tänään iski todella vahva yksinäisyyden tunne - ja masennus paheni siitä. Tai ehkä pitäisi puhua alakulosta, kun lienee tilapäistä, toivottavasti. Mutta mikä on oikea tapa muotoilla se, kun keskivaikean masennuksen keskelle tulee lisää mielialan laskua??

Kuljen kaupungilla lähes päivittäin, tapaan samoja ihmisiä = häiriköin, kun heidän pitäisi saada tehdä työtään. Kaikki oikeat ystävät ovat päivisin töissä ja iltaisin - ymmärrettävästi - viettävät aikaansa kotona perheensä kanssa. Itsellä ei ole mitään eikä ketään. Näinä hetkinä aina kaipaan ihmistä vierelle. Pystyn jopa ymmärtämään sen, että jotkut mieluummin jäävät huonoon parisuhteeseen tai hankkivat "pakosti" uuden. Minä en halua ketään pysyvää tähän, mutta olisi ihanaa, kun aina toisinaan olisi joku.

On jotenkin pelottavaa havaita, että tämä lähes tulkoon ahdistaa - tai ei "lähes tulkoon" vaan todellakin ahdistaa. Pelottavaa siksi, että kyse on tavallaan pienestä asiasta ja tavallaan kuitenkin isosta. Olen itse valinnut tämän tien, mutta en koskaan olisi uskonut että yksinäisyys voi ahdistaa.


Olen välillä löytänytkin mukavia ihmisiä. Vaan lopulta kuitenkin kyse on vain "tuttavuudesta", ei edes kaveruudesta, saati ystävyydestä.

Pitäisi keksiä jotain.....

Parempaa - kait

Välit korjattu, ainakin hentoisesti.

Tytär haukkui tyhmäksi, kun kesäkolli on tulossa.

Tytär totesi, että pisteet laskevat rajusti, jos ostin ryppyvoidetta. No en ostanut!

Päin helvettiä

Olen maininnut tuossa pariin otteeseen tämän flirttikamun. Kunnolla ei ole voinut tutustua, kun aika on niin rajattua.

Tänään oli tarkoitus mennä kahville tai syömään ja juttelemaan. Hänellä vain oli asiakkaita, joiden kanssa meni aikaa - ja minä odotin. Ja kun sitten oli tarkoitus lähteä, osui paikalle lupaavan tuntuinen asiakas, joten jäin istumaan siihen ja hän myymään, käytti minua esimerkkinä ja myös vahvistamaan sanojaan. Tämä naisasiakas on jonkun konsulaatin palkkalistoilla, rahasta ei ole pulaa.. Hän oli vaikuttunut tuotteista, mutta halusi miettiä asiaa yön yli. Ystäväni alkoi kuulostaa siltä, että painostaa asiakasta. Hän helposti unohtaa kuunnella mitä toinen sanoo.
Minä tein sen virheen, että hieman hyssyttelin ystävääni, ottamaan vähän rauhallisemmin. Huomasin kyllä, että sen jälkeen hänen käytöksensä minua kohtaan muuttui.
Asiakas alkoi selvästi hermostua tilanteeseen. Kun ystäväni hetkeksi poistui, asiakas sanoi minulle, että hänestä on mukavaa että olin siinä, koska olen niin rauhoittava ja toimin psykologisesti miellyttävästi.  Tai jotain sinnepäin.

Asiakas ei ostanut, ei halunnut edes ilmaista lahjaa. Hän sanoi myös loppuvaiheessa, että ystäväni oli sanonut jotakin loukkaavaa. En kyllä sitä itse huomannut, mutta toisaalta en ihmettele, koska hän myi liian agressiiviseen sävyyn, kun kyse oli juuri tuosta henkilöstä.

Kun asiakas poistui, sanoin ystävälleni heti, että olen pahoillani jos loukkasin häntä. Hän vaikutti vihaiselta, halasi vähän huolimattomasti, kätteli ja käski minun lähteä pois. Hänen oli nyt jäätävä tekemään työtä, jotta myyntitavoite saavutetaan. Ja vaikutti olevan sitä mieltä, että minä olin syy siihen, ettei asiakas ostanut. Kysyi minulta, aionko tulla heille töihin. Ja kun sanoin ei, hän aika töksähtäen heitti jotain siitä, että minun pitäisi jättää sitten myyminen hänelle, kun hän on ammattilainen siinä.

Lähdin pois ja itkin koko kotimatkan. Metrossa vieressäni istunut nainen aivan loppumatkasta kosketti osaa ottavasti kättäni. Kysyi vain, onko surua ja jatkoi, ettei tarvitse sanoa mitään, mutta saa, jos siltä tuntuu. Hän kyllä sai minut itkemään uudestaan - mutta tuntui hyvältä, että joku ventovieras välitti.

En sanonut ystävälleni, mitä olen tehnyt työkseni. En kertonut, että olen toiminut asiakasrajapinnassa ja tiesin tasan tarkkaan mitä tein. Laitoin metrosta sähköpostin, jossa pyysin anteeksi, mutta että myös hän oli loukannut minua sillä, ettei luottanut. Ja sanoin, etten tule takaisin, ellei hän itse pyydä.

En tiedä kykenenkö pysymään poissa, hänessä on jotakin niin kiehtovaa. Mutta ehkä menen vain sinne nurkille, jos oikein koville ottaa. Tai kun tarvitsen lisäostoja, menen mielenosoituksellisesti ostamaan joltakulta muulta. Ellei hän sitten ota yhteyttä. Minulla on ikävä jo nyt. ;(

Jotain positiivistakin. Kesäkollille taisi viimein mennä perille, että en kestä jatkuvaa rakkauden vakuuttelua, enkä halua olla yhteyksissä joka päivä. Hän tulee tänne talvella, sitä en kadu - ainakaan kovin paljoa...

Miehiä ja migreeniä

Taisi olla iso virhe päästää kesäkolli liikkeelle. Nyt tulee yhteydenottoja taas joa ikinen päivä. Oli ollut jo kauan ehkä kerran viikkoon tms. Olen yrittänyt hänelle kertoa, että jatkuvat rakkauden vannomiset työntävät minua pois, hän ei usko - tai ymmärrä.

Flirttikamu ..... ;)
Flirttailu on ihanaa. Hymy säilyy huulilla kauan.

Vaan nämä perhanan migreenit. Menossa tämän kuun 15., jos olen pysynyt laskuissani.

Hemmetin poika

Poika on ruvennut polttamaan. Se nukahti tohon nojatuoliin ja mä yritin sitä siitä saada siirtymään sänkyyn. Huomasin, että käsissä haisee tupakka. Kysyin, poltatko? Uninen "Joo!" Mutta ei se siitä mihinkään siirtynyt. Vähän ajan päästä "Paljonko poltat?" Käden heilautus. "Joka päivä?" "About joo"

Ja mä oon niin luottanut tohon poikaan. Sekä siihen, että sillä olisi enemmän järkeä että siihen ettei se valehtele (joo vaatteet ja hiukset haisee kun toiset polttaa). Nyt en tiedä mitä uskoa; porukassa liikkuu alkoholia ja huumeita...

Mä olen oikeasti todella huolissani - ja surullinen. Miksi näin?

Mä olen heikko

Kuvittelin aina, etten ole intohimoinen tai kaipaisi seksiä. Näin ihan suoraan sanoen. Nyt tunnen itseni tältäosin paremmin - enkä oikein tiedä miten suhtautua itseeni.

Olin heikko, päästin "kesäkollin" takaisin elämääni. Juttelimme äsken tunnin fb-chatillä, videokuvan kera. En voi kieltää, etteikö siinä olisi huomannut, että ikävä on minullakin. Toisaalta tulin surulliseksi, hän kaipaa minua niin kovin. Ja heikkona hetkenä lupasin, että hän voi tulla tänne tammikuussa, kun lapset ovat reissussa. Puoliksi olen iloinen, puoliksi kadun jo nyt. Mutta tätä en voi nyt perua.

Hulluinta on se, että samaan aikaan (ei siis kellonaikaan vaan yleisesti viime päivät) olen käynyt armotonta flirttailua erään miehen kanssa. Tuo mies kiehtoo minua. On myös sikäli turvallinen, ettei mitään sitoutumisvaaraa ole. Vaikuttaa siltä, että viehtymys on molemminpuolista. Se, jääkö kaikki puheeksi (mikä sekin on niin hauskaa) vai mennäänkö tekoihin - se jää nähtäväksi.
Kevytkenkäisyyden tunne nostaa taas päätään: Olenko "huono" ihminen?
Flirttailu on kuitenkin elämän suola. Se, kuinka siitä saa virtaa, on uskomatonta.
Flower pot, hän on 29v.

(Flower pot on kuulemma nykykielessä tapa sanoa "asiasta toiseen" tai "asiasta kukkaruukkuun" - sain oppitunnin tästä parisen viikkoa sitten tyttäreltä)

6kk -> 16kk

Sovituista 6kk:sta tulikin sitten 16kk. Lyhin mahdollinen aika on 1v ja lääkärini päätti sitten laittaa saman tien vuoden loppuun - ensi vuoden.

Viikko sitten oli viimeinen työpäivä. Mennessä olo oli haikea, pois lähtiessä vapaa. Nyt en enää tiedä.

Päänsärkyjä on jatkuvasti, vaikka uusin estolääke kohtuullisen hyvin pureekin.
Piha on kesken, talvikin tulee joskus. Haikailemani siirtonurmikko ei taida toteutua - paitsi, että se on kohtuu kallista, niin sitä saa vain 25neliömetrin kokoisissa erissä.
Ulkona on ämpäreissä vielä kasveja odottamassa maahan pääsyä. Minä odotan migreenilääkkeen vaikuttavan ensin - sitten on kasvien vuoro.

Eilen hain ex-anopilta sinivuokon valkoista muunnosta. Yksi mätäs minulla sitä jo on, nyt sain toisen. Mummi muuttaa ja arvokasvi pitää pelastaa. Arvokas siksi, että se on tuotu hänen kotisaareltaan, Mantsin saarelta, Karjalasta, rajan takaa. Itselläni on toinenkin arvokasvi. Mehitähti, jota kasvoi isoäitini kotitalon portaan pielessä. Sekin on tuotu rajan takaa..

Viime viikolla juttelin erään henkilön kanssa. Eipä ollut suomalainen taaskaan ;) Hän ei meinannut uskoa, että MINÄ olen suomalainen. Puhun kuulemma liian sujuvaa englantia - ja olen aivan liian avoin. Ne on ne karjalaiset juuret. Vaikka olen karjalasta vain osin, olen aina ollut ylpeä niistä juurista. Sieltä minä miellän olevani, vaikka se on vain osa.

Väsymys on välillä suorastaan piinallista. Saatan nukkua illalla useita tunteja - ja sitten valvotaankin taas aamuyöhön ja herään joskus puolilta päivin. Vaikka rytmi on sekaisin, ei se mielestäni yksi selitä sitä, miksi nukun jopa 12h/vrk. Toki olen nukkunut paljon ennenkin, mutta nyt tämä on taas pahentunut. Migreenitkö?

Minun pitäisi "kuntoutua" näiden kuukausien kuluessa. Mitä se tarkoittaa?
* Laihtuminen olisi varmasti hyvä idea
* Fyysisen kunnon kohottaminen myös
* Mutta miten kuntoudutaan masennuksesta?
* Entä migreenistä?

~~~~

Kesäkolli jaksaa julistaa rakkauttaan. Onneksi vain FB-viestein. Tahti on harventunut. Vastailen kyllä, en yleensä samana päivänä enkä kovin monisanaisesti. Toisaalta tuntuu pahalta hylätä toinen, joka selkeästi kaipaa niin kovin, mutta.... Mitä muuta voin? En rakasta häntä, en pysty vastaamaan niihin tunteisiin, joita hänellä on, niin tarpeisiin. En halua valehdella, eikä totuus tunnu menevän perille. Voisin olla ystävä, mutta ei ystävälle puhuta vain ja ainoastaan rakkaudesta.

Pitäisi etsiä joku muu ;) Vaan olisiko sekään niin hyvä ajatus, en tiedä. Ehkäpä vain annan ajan kulua ja jos joku kävelee vastaan, ehkä tartun tilaisuuteen, ehkä en.