Seksiä seksin vuoksi?

Olen aina kokenut olevani jokseenkin ei-seksuaalinen ihminen. Paitsi sitten on nämä pari tapausta, joiden kanssa olen kutakuinkin herännyt - ja sammunut sitten taas.

Nyt olisi tarjolla henkilö, joka haluaa seksiä - ei oikeastaan muuta. Olen hänen silmissään upea, seksikäs,.. en edes muista kaikkia. Mutta hän ei halua mitään oikeaa ihmissuhdetta, hän haluaa seksiä.

Tunnen olevani hieman hämmentynyt. Mietin, onko tämä todellista - tai järkevää. Kaveri on kyllä ihan mukava.

En suoraan hänestä olisi kiinnostunut, mutta sinkkuutta on jatkunut kauan, selibaaatti on jatkunut taas jo heinäkuun alusta. Ajatus seksistä aivan vain sen itsensä takia tuntuu hieman vieraalta - ja toisaalta siinä on jotain kiehtovaa. Paikka vaan täytyy löytää. Jos saisin muksut pois ....

Ja muksuista puheenollen, toivottavasti tätä postausta ei kumpikaan koskaan löydä.

Huono päivä

Aamu alkoi normaalisti, myöhään.

Päätin, että nyt laitan kaaosta hieman pienemmäksi, poikaa levittämään hiekkaa pahimpiin mutapaikkoihin ulkona, tyttö laittamaan tiskit.. Ja illalla vielä vaikka ulos, tarkoitan siis baariin, jos vielä jaksan.

Toki sain hommat alkuun, mutta sitten selkä sanoi painavan sanansa - noidannuoli kai, tai jotain. Ihan hirveä kipu. Relaksanttia, särkylääkettä, lämpöä -> ja uni.

Kipu on helpottanut, mutta Ei tämän kanssa mihinkään mennä ;(
Eikä tämä siivoaminenkaan oikein etene ;(

Paska juttu.

Kuurilla

Kortisoinia on nyt syöty 4 päivää, annosta hiemanlaskettu, lääkärinkanssa puhelimitse setvitty. Ekan päivän känniä ja pahaa oloa ei ole tullut uudestaan (se jatkui silloin koko päivän), muuten tuntuu silltä, että kroppa on kovilla.

Yksi täysin migreenitön päivä on ollut, nyt perjantaina vähän yritti, mutta ei tullut päälle - eli kai se sit ois toinen kokonainen päivä. Nyt tosin kipunoi tuolla ohimolla.

Kello tulee aamu 3, silmiä vähän väsyttää, muuten ei ole halua mennä nukkumaan..

Kai se on unten aika...

221

Luku ois tietysti kauniimpi, kun siinä olisi vielä yksi - mutta en aio odottaa.
Luku on migreenikohtausten määrä maaliskuun alusta tähän päivään. Tuo kuulostaa paljon hurjemmalta näin laitettuna kuin 30/kk.. Päiviähän tässä on tämä mukaan luettuna 266.

Eilen teimme neurologin kanssa päätöksen, että tämä katkaistaan (lue: yritetään) kortisonikuurilla, rajulla sellaisella. Samaa tavaraa kuin astmaan käyttämäni (pahoina koivu-keväinä siis), jota olen sietänyt kohtuu hyvin. Ainoa sivuoire "korkealla" annoksella (=10mg), pitempään käytettynä, oli uni ongelmat. Syy noille hipsuille tuossa korkeassa on siinä, että tänään kerta-annos on 60mg!!!!!

Yleisinä sivuoireina mainittiin veriarvojen heittelyä (sitähän en itse voi tarkistaa).
Harvinaisina päihtymyksen kaltaista oloa (sanoisin nyt että olen aivan kännissä) ja mielenterveydellä helposti reagoivilla (kuulostaapa tyhmältä) maanis-depressiivisiä oireita tai psykoosia. Jippii. Not! Siis mua vähän jännittää noi viimeset. Mutta mä olen päättänyt, että mulle ei niitä tule. Piste!

Kertoilen matkan varrella kuinka menee, mutta jos minusta ei kuulu, älkää huolestuko ;)

Suru

Tytön syöminen vähenee huolestuttavasti. Kun huomautin asiasta, sain raivarin niskoilleni.

Hän itse puhui siitä, että anoreksia yrittää nurkan takaa taas kimppuun. Jotenkin olin ymmärtävinäni, että hän toivoi perään katsomista - mutta nyt huomauttaminen (ystävällisesti vielä) olikin sitten pahinta mitä voin tehdä, näemmä. Ja kunnon huudolla tuli, että hän ei enää kerro mitään, kun en kerran välitä sanoistaan.

Mä olen nyt ihan "?" . Ehkä siitä ajasta, kun puhuimme enemmän, on liikaa aikaa, emmekä enää ymmärrä toisiamme. Tai sitten anoreksia on jo saanut pahemman otteen - juuri noin hän reagoi silloin kesällä, reilu vuosi sitten.

Kunpa tyttö ymmärtäisi, että kyse on huolenpidosta, ei kiusaamisesta. Ja kunpa hän ymmärtäisi sen, että näin me vain ajaudumme etäämmmälle toisistamme.

Jaksaa, ei jaksa, jaksaako?

Aamulla tajunta ei oikein auennut. Olin luvannut viedä tyttären poikaystävän kotiin kahdeksitoista. JOstain syystä olin kuvitellut, että kyse oli illasta - mutta pitikin olla keskipäivään. Ehdittiin kuitenkin, kai.

Palasin nukkumaan, koska uni oli jäänyt kesken - ja heräsin sitten migreenissä. Mä olen niin kyllästynyt siihen. Joka päivä migreeni. Joka päivä vähintään vaikea saada itseä liikeelle, liian usein mahdotonta. Ja jos pääseekin, niin voimat riittävät siihen johonkin pieneen.
Tämän päivän pieni oli mennä kuoroon.. Tytär patisti, jaksoin. Teki hyvää. Nyt väsyttää.

Tytär valittaa, että sotkuinen olohuone ahdistaa. Tiedän että pitäisi siivota, en jaksa. Olen iloinen siitä, että olen jaksanut imuroida viikon, kahden välein. Jostakin syystä tavaraa kuitenkin aina kertyy. Miksi? Jossakin vaiheessa tytär kuulosti vielä iloiselta siitä, että on kaksi niin erityylistä kotia, toinen siisti, toinen vähemmän. Nyt tämä ahdistaa. ;(

Yritän pystyä uskomaan siihen, että hän ei yritä syyllistää. Silti tuntuu siltä, että juuri siitä on kyse, syyllistämisestä.

Pyysin skypellä apua, mutta ei hän nyt ehdi ;( Yritän itse, edes ihan pikkuisen.

      ~ * ~ * ~

Jaksoin, vähän ;)

Kotona taas

Liikaa reissuja lyhyessä ajassa. 16.10. lähtö Tukhomaan, sen jälkeen Roomaan ja vielä Teneriffalle. Ja sieltä paluu 5.11. aamuyöstä. Liikaa, ihan liikaa. Kroppa petti, olen ollut kuumeessa.

Tytär palasi tänään isältään. Minulla olikin ollut jo kauhean kova ikävä. Raasu ei voi hyvin... Jutustelimme ja tuntui niin hyvältä, että minulle taas kerrotaan - vaikka samalla surettaa se, miten hän voi.
Jonain päivänä, oisko ollut Rooman ja Teneriffan välissä (???) keskustelimme Skypellä. Sanoin siinä, että tuntuu siltä, ettei hän halua olla minun kanssani jne.. Hän vastasi ihanalla pitkällä tekstillä, josta tunsin luottamusta, pitämistä, ehkä rakkauttakin. Siis minua kohtaan. Se tuntui niin hyvältä!!

Onhan tämä tilanne meille molemmille vaikea; molemmat masentuneita, tai tyttärellä ei varsinaisesti masennusta vaan ahdistusta ja anoreksian peikon kanssa taistelemista.
Tunnen riittämättömyyttä. Luulen, että siinä puhuu masennus, ei todellisuus. Toivottavasti.

Eron jälkeen olen yrittänyt hahmottaa elämääni ja tunteitani.
Kun voin huonosti liitossa, pahaolo purkautui helposti huutona - lapsille. Kun tajusin sen, pyrin irti siitä tavasta. Ja hiljalleen huutaminen on vähentynyt.
Koska minua ei rakastettu tai arvostettu (siis ex ei), niin hain molempia muualta. Lähinnä työstä ja lapsista.
Kun menetin terveyteni, menetin myös sen työn. En siis työsuhdetta vaan sen työnkuvan. Nyt olen kotona paljon, enkä itse osaa arvostaa itseäni - ja siitä masennus saa lisää puhtia. Tai jos tarkkoja ollaan, niin en tee täällä juuri mitään - olen liian väsynyt, liian masentunut, liian kaikkea.. Minun pitää saada itseni toimimaan.

Kello on taas paljon, se usein on. Silmät vähän painavat, on unien aika.