Takapakkia

Olen hehkuttanut parantumistani ja parempaa vointiani sekä täällä että kaikissa yhteyksissä muualla. Nyt onkin sitten tullut raju pysäys. Päätä on särkenyt viikon aikana lähes joka päivä, migreeniä vaiko...? Samoin mieliala on aika maassa. Tästä tosin minua jo varoitettiin, että leikkauksen jälkeen voi iskeä masennus.

Pelko yksin jäämisestä tuntuu rajuna, mutta silti en kadu päätöstäni. Rakkaus oli loppunut jo kauan sitten ja ymmärtääkseni molemmin puolin. Vuosia pysyimme yhdessä vain lasten vuoksi ja ehkä sen "tahtomisen" vuoksi, jota vihkivalassakin yleensä luvataan. Nyt minä olin viimein jo lakannut toivomasta, että mikään muuttuisi paremmaksi. Tajusin itse, etten osaa antaa sitä, mitä haluaisin toiselta elämääni saada. En osaa enkä enää jaksanut yrittää. On siis siltä osin aika siirtyä eteenpäin.

Talosta luopuminen sattuu kovasti. Sattuu, koska tämä oli lapsuuden unelmieni todeksi tuleminen. Mutta unelma ei vain toteudu, jos samaan aikaan huomaa sekä itseen sattuvan että satuttavansa toista.

Elämä etenee

Jälkitarkastus on ohi ja sen myötä myös autolla ajokielto. Lisäksi käynti vielä omalla hoitavalla neurologilla, joka oli suorastaan ihmeissään siitä, kuinka hyvässä kunnossa olen - kuitenkin leikkauksista on vasta vähän aikaa.

Käden koordinaatio paranee päivä päivältä, hiukset kasvavat, haava on parantunut, vaikka vielä näkyykin. Mieli paranee jokaisen aurinkoisen päivän myötä.

Löysin asunnon ja ostinkin sen jo. Muuttamaan pääsee kesällä.

Tottakai tulevaisuus ilman toista aikuista pelottaa. Miten jaksaa ja osata hoitaa asiat "yksin"? Eräs ystäväni kävi tässä tällä viikola ja sanoi minun olevan selviytyjä. Ehkä - toivottavasti - hän on oikeassa. Elämä on heitellyt viime vuodet, nyt toivottavasti alkaa mennä paremmin..

Uutisia pitkästä aikaa

Olen pistämässä elämääni uusiksi muullakin tavalla kuin vain terveys. Siksi myös olen ollut melko hiljaa viime aikoina, kun asia ei ole ollut julkinen.

Pyysin mieheltäni eroa ja olemme asioita nyt hyvässä yhteisymmärryksessä puhuneet. Asiaan ei liity ulkopuolisia :) Olen löytänyt kiinnostavan asunnon, josta myös lapset ovat innostuneet. Tarjousta ei ole vielä tehty...

Tämä eroaminen on tuonut pintaan aivan erilaiset aatteet kuin leikkaus aikoinaan. Mietityttää kuinka pärjään taloudellisesti, kuinka jaksan ja osaan asiat hoitaa itse, tukeutumatta toiseen aikuiseen. Yksin jäämisen pelko on yllättävän kova. En olekaan koskaan ollut oikeasti yksin. Silti koin, että tämä on nyt tässä vaiheessa oikea päätös.

Leikkaukset ja aivokalvontulehdus pistivät miettimään elämän haurautta ja omaa kuolevaisuutta. Myös tämä toipumisen hitaus puhui omaa kieltään. Kaikkien näiden aatosten pohjalta nousi tuo päätös. Minä ansaitsen enemmän, mutta myös mieheni ansaitsee parempaa kuin mitä on ollut. En minäkään ole ollut mikään paras mahdollinen puoliso..