Pohdin itsekseni, teinkö oikein, kun hätistelin "kesäkollin" Lontooseen. Ja kun kieltäydyn hänen rakkaudestaan.
Olin yhteydessä siihen edelliseen mieheen (ei siis ex-avio), olemme pitäneet yhteyttä epätasaisesti, hänelle olen voinut puhua tästäkin kesästä. Tunsin itseni suunnattoman kevytkenkäiseksi puhuessani yhdestä rakastajasta toisen kanssa;)
Oli mielenkiintoista - ja toisaalta hieman huolestuttavaa - havaita, että fyysinen halu suorastaan kuohuu välillämme. Vaikka keskustelisimme mistä tahansa, yllättäen huomaamme puhuvamme jälleen "siitä". Rakkaudesta ei kummallakaan ole kyse, vain halusta. Yhtälö vain on meille mahdoton. Pysyvämpää ei voisi olla missään muodossa ja uudestaan tapaaminenkaan ei ole varmaa. Mutta molemmat toivovat...!
Ja miten tämä liittyy kesä-mieheeni? Hän olisi halunnut jäädä Suomeen, tapailla minua - ja seksiä olisin saanut enemmän kuin tarpeeksi. Hän olisi voinut hyvin toimia "lääkkeenä" kutinaani.
Minä lähetin hänet pois enkä halua tavata, vaikka juuri nyt kaipuu onkin suuri.
Tein oikein, kyllä sen tiedän. Hän rakastaa minua, minä en häntä. Jossakin välissä hän olisi kärsinyt. Myös mustasukkaisuutta oli ilmassa, kohdistuen aivan väärään suuntaan. Ystävään, jonka lihakset pistivät FB-kuvasta hänen silmiinsä - hän kun oli kuitenkin painonnostaja. Ja minusta olisi ollut väärin käyttää häntä toisen korvikkeena.
Sinä aikana, mikä meillä oli, en haikaillut edellisen perään. En minäkään niin laskelmoiva ole.
Sen verran pitää kuitenkin pitää puoliani, että ei minulla sitten muita ole ollutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti