Olen saanut tänään molempien lasten suusta, kuinka teen kaiken väärin. Toinen vielä pahensi asiaa sanomalla, ettei ihmettele että sen toisenkin kanssa on ongelmia.
Niin kai se on, että äidistä pitää tulla noita-akka ennenkuin lapsi osaa päästää irti.
Lapset ovat meillä vain lainassa, meidän pitäisi vain osata kasvattaa (tai antaa heidän kasvaa) sellaisiksi itsellisiksi ihmiseksi, että ovat edes jotenkin onnellisia ja osaavat löytää oman paikkansa tässä kovassa maailmassa.
En ole mieltänyt itseäni huonoksi äidiksi, en ennen tätä.
Olenko takertuva? En mielestäni.
Olenko ylihuolehtiva? Luultavasti, mutta siitä ei voi luopua hetkessä, kuten nuo lapset kuvittelevat.
Tällä hetkellä en osaa juuri mihinkään tarttua. Yritän itse selvitä jokaisesta päivästä, huolehdin "sopivasti" lapsista. Ja pelkään tulossa olevaa magneettikuvaa, Se on jo 2.12.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti