"Yritin" päästä ulos, vaan tuon vastapäisen talon vanha rouva (n 80v) pysäytti juttelemaan ja kun sit kävi ilmi, että olen matkalla kauppaan, tarjosi kyytiä. No toki otin sen vastaan. Ja kun tarjosi kyydin myös takas, niin tuli ostettua enemmän. Ja taisi olla parempi noin; pelkkä autossa istuminen ja ostoskärryyn nojaaminen saivat mut ihan puhki väsyneeksi.
Kauppareissun jälkeen unta kuulaan.
Tää on niin vaikeeta. Siis hyväksyä omat lähes olemattomat voimat!!!!!
Illalla sitten soi ovikello ja toinen naapuri toi kukkia. "Parane pian!"
Mulle on jotenkin ollut suuri yllätys se, kuinka moni välittää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti