Suunnittelen siirtymistä tuonne ihanaan, lumiseen maailmaan. Liukasta siellä luultavasti on ja suorastaan pelottaa ajatus siitä, että pitäisi mennä. Toisaalta, mulla on kenkiin laitettavat piikit enkä kävele kauas.
Ulkona on aivan käsittämättömän kaunista. Puiden (siis lehti-) oksilla on ohut huurtunut kerros, samoin on kuortunut suuri osa harvahkoon kasvavien mäntyjen oksista ja neulasista. Ja sitten noiden tiheämpien mäntyjen päällä on kunnon kerros tykkylunta. Sydän palaa ottaa kamera mukaan ja kävellä kuvaamassa. Mutta jos nyt aloittaisi ihan vaan kävelemällä bussipysäkille :-)
On hirmuisen vaikeaa tehdä ja olla samaan aikaa varovainen. Jotenkin luonnossani on se piirre, että jos tai kun teen jotan, teen sitten paljon heti kerrallaan. Kävelykö liikuntaa? Ei, heti ekeks pitäis mennä tekemään kuntosalille kova treeni, kiipeillä kovimpia seiniä joihin kykenen, siivota koko talo (tähän Pauli kyllä nauraisi, koska en kyllä usein siivoa) tai jotain vastaavaa, mikä olisi järjetön tapa aloittaa. Nyt on vaan hyväksyttävä se, että pään leikkaus oli aika iso ja siitä on ensin toivuttava - ja samoin reiden leikkaus on tehnyt isoa vahinkoa lihakselle ja sen on saatava ensin korjata itsensä.
Vaan nytpä voisin katsoa aikataulua, jolla pääsisin ruokakauppaan ja ostaa ihan peruskamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti